sunnuntai, 20. joulukuu 2009

Agilityä

 Taas on jäänyt vähän kirjoitukset vähälle, mutta kerrompa nyt tämän päivän agi treeneistä:

Lähdettiin noin puoli kolmelta lapualle ja vähä ennen puolta neljää olimme hallilla. Lämmittelimme koirat ja menimme sisälle odottamaan että tunti alkaisi. Ensin mentiin pientä rataa, jossa olisi pitänyt irrota kiemuraputkeen. Peppi ei kyllä suoriutunut kovinkaan hyvin :s  juoksi vaan koko ajan ensimmäisen hypyn jälkeen Bellan ja Millan työ eikä suostunut irrota putkeen. Päätimme sitten mennä vähän helpompaa rataa jossa oli peräkkäin kaksi aitaa ja putki. Pepiltä ei vielä oiken suju tuo että on kaksi aitaa peräkkäin kun se vierastaa niitä siivekkeitä:S No saatiin sitten joten kuten mentyä hypyt ja putki. Peppiä ei oikein edes kiinnostanut makupalat, joten yritin innostaa sitä. Seuraavaa rataakaan emme voineen mennä, vaan harjoittelimme putki, hyppy, putkea. Ensin mentiin putkeen, joka sujui Pepiltä mallikkaasti, mutta heti putken jälkeen Peppi säntäsi Millan ja Bellan luo. Hain Pepin päättäväisesti ja jatkoimme eteen päin. Loppu meni ihan hyvin. Kyllä Peppi menee sitten hyvin kun se innostuu ja tajuaa kuinka hauskaa agility on, mutta joskus se ei meinaa millään totella, on niinkun ei kuulisikkaan mitä sille huudetaan:D 

Kotona kyllä pitäis saada aikaseksi tehtyä siiveke aitoja niin vois Pepin kans harjotella kotona siiveke aitojen kans, kun vähän vierastaa niitä siivekkeitä siinä.  

Nyt agility jääkin tauolle ja taas tammikuussa alkaa uudestaan. Siihen asti treenaillan kotona :) jouluunkin on enää neljä päivää, ja koirillekkin ollaan jo ostettu jonkin verran lahjoja ;) 

 

 

keskiviikko, 14. lokakuu 2009

Kuulumisia

 Pitkästä aikaa päätin tulla kirjottamaan tänne Pepin kuulumisia.  Tänään aamusta lähdettiin lenkille kuvaamaan koiria. Mentiin läheiselle montulle.  Montun vesi oli jäässä ja saatiin koirista hienoja kuvia:) Peppi uskalsi mennä kattoon jäätä, mutta Bella kattoi mielellään pikkasen kauempaa :D jatkettiin sitten lenkkiä ja kierreltiin metsistä ja poluilla. Tuli samalla tehtyä pitkä aamulenkki :) 

kauhavan mätsäreissäkin oltiin tuossa viimme kuussa, joista voi lukea lisää meidän sivuilta.

Huomenna varmaankin ilmoittaudutaan agilityn halli kaudelle:) Nyt on ollu pitkä tauko agilitystä, kun Pepillä on ollu juoksut, mutta pian päästään taas treenaamaan:) 

Päivän otoksia voi käydä katsomassa petsiestä --> http://www.petsie.fi/pet.php?petid=78162&s=images&img=19922269&setid=56555

sunnuntai, 13. syyskuu 2009

Agi treenit

Oltiin siis viime keskiviikkona taas treenei.Milla ja Bellaki oli kattoos ku Pepin treenien jälkee oli niitten kisat:D

Aluks mentiin putkea,joka sujui hyvin.sen jälkeen puomia jota kotonaki ollaan treenattu ja mahtavasti meni sit otettii viel keppejä ja sylkkäriä kaikki hienosti,mitä nyt Peppi taas arkaili ohjaajia :D

keskiviikko, 26. elokuu 2009

Ekat agi treenit

 Eli siis ollaan Pepin kans meinattu ilmottautuu jonoon Lapuan agilityyn, mutta sitten Milla (siskoni) kysyi ohjaajaltaan, että olisko jotain alkeis kurssia jolle mä pääsisin Pepin kans. Millan ohjaaja sanoi että yhdestä agility alkeis kurssista on toinen toko osuus vielä jäljellä, ja että se olisi sunnuntaina. Meille se sunnuntai päivä ei kuitenkaan käynyt, joten jätimme sen sitten väliin. Maanantaina Milla meni Bellan kans mölleihin(tuloksia ym. mölleistä Bellan blogissa) kauhavalle jossa oli sen ohjaajakin kisaamassa, milla sitten sanoi ohjaajalleen että sunnuntai ei meille käynyt, mutta millan ohjaaja sanoi että olisi toinenkin alkeis kurssi joka olisi keskiviikkona. Se päivä sopi meille hyvin. 

Tänään sitten mentiin ekaa kertaa Pepin kans agilityyn. Marjokin tuli Nellan kans samalle kurssille. Ensin mentiin aitaa. Peppi pelkäsi aivan hirveesti ohjaajaa, mutta hyppäsi kuitenkin onnessaan aidan yli ja tuli mun työ, kun se halus päästä nopeeta pois sen ohjaajan luota:'D  mentiin sitä muutaman kerran ja ihan ok meni:) sitten mentiin puomia. Peppi on ennenkin mennyt puomia, ja tosi hyvin, mutta nyt ensin meidän piti mennä puomi niin että koira nostettiin puomin päälle ja houkuteltiin puomia pitkin alas. Peppi raukka  hyvä ettei tippunu siältä alas ku se ohjaaja piti Pepistä kiinni:D :S  yritin sanoo sille ohjaajalle että Peppi on ennenki menny puomia ja että pelkää aivan tajuttomasti vieraita ihmisiä, mutta ei se ohjaaja oikeen mitään siihen sanonu:D Näytti kyllä varmaan jonku vieraan silmistä että Peppi ei ois koskaan ees nähnykkään puomia:S :'D Sitten mentiin putkea. Peppi on kotona mennyt vaikka kuinka monta kertaa putkea, joten sekin oli tuttu:) mutta ei kuitenkaan niin tuttu ainakaan sellanen kunnon agi putki:D Ohjaaja piti Peppiä hihnasta kiinni ja taas Peppi pelkäs aivan hirveesti:S :'D kumminki tuli hyvin putkeen mutta jäi sitten sinne puoleen väliin seisomaan:D  Peppi katsoi taakse, mutta ei uskaltanut mennä takaisin kun ohjaaja oli sielä vastassa:'D sain kuitenkin sen houkuteltua putkesta ulos ja toinen kerta meni jo paljon paremmin=)  Sitten kun lopussa oli vielä hieman aikaa, niin sai mennä putkea, aitaa ja puomia. Yritin aina mennä esteitä silloin kun ohjaajat ei ollu siinä auttamassa, että Peppi saisi mennä muutaman esteen ilman ohjaajan apua:):D  Menin puomiakin jotain 4-5 kertaa, ja kaikki kerrat Peppi "juoksi" puomin vaikka ohjaajan avulla ei edes uskaltanut mennä puomin alastuloa :'D Sitten aitakin meni paaalljjoon paremmin kun ohjaajia ei ollut lähellä :D :'D En oo ees koskaan tajunnu että se noin paljo pelkää vieraita ihmisiä:D ja kun ohjaaja yritti saada Peppiä edes nuuhkimaan sen kättä ja tulla tervehtimään niin Peppi vaan käänsi pään eikä kattonukkaan siihen päin :'D On se Peppi vaan niin höpsö =) =D

Taas sitten viikon päästä sinne treenailemaan:)

maanantai, 6. heinäkuu 2009

Kyläilyä Demin luona :)

 Eilen illalla (5.7.) Janina kysyi minua ja Peppiä niille. Bella ei tällä kertaa tullut mukaan ( oli silloin tontilla). Lähdettiin Pepin kans kävellen Janinan ja Demin luo. Janinan tykönä koirat sai herkkuja ja sitten mentiin niiden kans pihalle tokoa. Janina pystytti pihalle myös kepit ja kaks aitaa. Koirat tykkäs ja oli innoissaan :) Koitettiin siinä myös tehdä koirille "namu jälki", eli siis laitettiin nurmikolle napuja jonoon ja koirien piti seurata namuja ja namujen päässä oli "palkinto" (monta namua) :D Demi suoritti tehtävän mainiosti, nuuhki koko ajan maata ja napsi joka namun:D Peppi taas ei ymmärtänyt juttua ollenkaan, jouduin aina näyttää namua sille että se tajusi että niitä pitää seurata, Peppi kumminkin pääsi loppuun, vaikka suorotus ei ollutkaan mainio :'D Mentiin koirien kans hetkeksi sisälle ja ne söi luut :D sitte meidän piti lähtee ku kelloki oli niin paljo, Janina tuli sit vielä saatteleen meitä :)   

Seuraavan kerran otetaan uusiks ku Bellaki on mukana ;) ;D 

Vielä pieni ilmoitus, Peppi ja Bella ovat menossa Kauhajoen mätsäreihin tämän kuun loppu puolella    (ompas huono muisti, kun en päivää muista:D). Peppi osallistuu pentuihin ja JH. ja Bella narttuihin ja JH :D 

niin ja vielä; tällä viikolla me lähetään mökille Lappajärvelle, tullaan 19 päivä. Jos en tänne saa kuvii lisättyä niin ainakin niitä sitte näkee tuolta meidän nettisivuilta --> www.huiskuhantamme.webs.com 

 

  • Peppi


    Nimi:Chimmels Lucky Miracle


    kutsumanimi:Peppi


    Väri:Black&tan


    Syntymäpäivä:6.8.2008


    Rotu:Cavalier kingcharlesinspanieli


    Luonne:Peppi on luonteeltaan vilkas pieni cava,mutta osaa se olla hellyyttäväkin :) joskus on taas niitä päiviä kun se on ihan hullu, ja ravaa taloa ympäri niin nopeaa kun jaloista pääsee :D Mutta kaikin puolin Peppi on hyvin avoin ja valmis uusiin tilanteisiin:)


     

  • Henkilötiedot

    Blogista voit lukea cavalier Pepin harrastuksista ja touhuilusta :) Hyviä lukuhetkiä :)
    P.S KUVIA EI SAA KOPIOIDA ILMAN LUPAA!